tiistai 12. heinäkuuta 2016

Tervaetapit, Medilaser MTB Weekend ja Teisko Triathlon 9-10.7.

Menneenä viikonloppuna GIF-Chebicin miehistö kilpaili useammalla rintamalla. Ajajistamme kukaan ei mahtunut SFI:n miehistöön Ruotsissa parasta aikaa ajettavaan U6 -etappiajoon, mutta onneksi kotimaastakin löytyy tänä vuonna hyvää ajettavaa perinteisesti kovin vaisuun heinäkuuhun.

TERVAETAPIT

Tiimin "pohjanmaan osasto" eli Petter, Rasmus, Timo ja Arttu ajoivat viikonloppuna Oulussa järjestetyt Tervaetapit. Rinta-Joupin sponsoroimassa tiimin Ford Focuksessa luotiin taktiikkaa ajomatkalla Kokkolasta Ouluun ja tavoite oli selvä: voitto kotiin, vaikka vastassa olikin kovaksi tiedetty OTC:n Juha Kangaskokko ison joukkueensa kanssa (17/48 ajajaa edusti kisassa OTC:tä).

Kilpailu koostui kolmesta etapista: lauantaina ajetuista 11km temposta ja 99km maantiestä, sekä sunnuntaina kisat päättäneestä 40km kriteriumista. Taistelu kärkisijoista oli pääasiassa GIF-Chebicin ja OTC:n välistä kamppailua jokaisella etapilla ja kokonaistuloksissa saimme lopulta kaksi miestä kolmen parhaan joukkoon.

Lauantain tempossa Rasmus oli koko porukan nopein, puolen sekunnin erolla ennen OTC:n Kangaskokkoa. Petter täydensi hyvää alkua sijoittumalla tempossa neljänneksi kuusi sekuntia Rasmusta hitaampana. Näin iltapäivän maantiekisaan päästiin starttaamassa hyvässä lähtöasetelmassa.

Maantiellä kierrettiin aamun temposta tuttua reittiä ja suunnitelmana oli ajaa aktiivisesti ja laittaa paineet OTC:lle. Timo, Arttu ja Petter tekivät useita iskuja ja näin OTC:n 17-miehistä ryhmää saatiin väsytettyä niin, ettei sen miesylivoima ollut enää niin huomattava. Kisan aikana Arttu oli pitkään irtiotossa, josta irtosi myös yhden välikirin voitto, mutta lopulta kisan paremmuus ratkaistiin vasta massakirissä. Kirissä vahvin oli Kangaskokko, mutta hienosti ajaneet Petter ja Arttu nappasivat muut paikat kärkikolmikossa. Hyvityssekuntien turvin kokonaiskisan johtoon siirtyi päivän päätteeksi OTC:n Kangaskokko GIF-Chebicin miesten vaaniessa hyvällä iskuetäisyydellä alle 10s päässä johtajasta.

Sunnuntaina erittäin hienolla reitillä ajetussa kriteriumissa tavoitteemme oli nostaa Petter voittoon kokonaiskisassa. Jännittäväksi kisan teki sekä välikireissä että luonnollisesti loppukirissä jaetut hyvityssekunnit. Petter sekä Kangaskokko napsivat hyvityssekunteja vuorotahtiin ja ennen loppukiriä Petter oli "virtuaalisessa tilanteessa" 7,6 sekuntia Kangaskokon perässä. Nopealla kisanaikaisella laskutoimituksella tämän laskettiin tarkoittavan sitä, että voittaakseen kokonaiskisan Petterin olisi voitettava etappi ja Kangaskokko saisi olla korkeintaan kolmas. Etapin paremmuus ratkaistiin lopulta yhdeksänmiehisen irtioton kesken, jossa oli mukana meiltä neljä ja OTC:ltä kolme miestä mukaanlukien kaikki kokonaiskilpailun kärkimiehet. Hyvästä yrityksestä ja aktiivisesta ajosta huolimatta maantien tapaan kirivahvin oli jälleen Kangaskokko niukalla erolla ennen Petteriä ja OTC:n seurakaveriaan, entistä Chebici-tiimiläistä Juhani Timmerbackaa.

Kokonaistuloksissa voitto lipui näin Kangaskokolle, mutta Petter nappasi toisen sijan kokonaisajoissa 11,6 sekuntia voittajalle jääneenä ja Rasmus kolmannen sijan n. 30s erolla voittajaan. Myös Arttu ja Timo ajoivat vahvasti kahdeksan parhaan joukkoon, joskin heidän lopullisesta aikaerostaan ei ole täyttä varmuutta tulosten ollessa aikaerojen osalta hieman sekavat.

Petterin omat mietteet kisasta omassa blogissaan på svenska.
Kisan yhteistulokset.

Sunnuntain etapin irtiottoryhmä. Keulilla kokonaiskisan ja etapin toiseksi ajanut Petter. Kuva: Jarno Siurua.
Kokonaiskisan viisi parasta. Kuva: Jarno Siurua.

MEDILASER MTB WEEKEND XCM

Pohjamaan jaoksen kisaillessa Oulussa Tampereen osasto kisaili lähimaisemissaan Pirkanmaalla. Jarkko osallistui Valkeakoskella Korkeakankaan hiihtokeskuksen maisemissa kisattuun maastomaratoncupin osakilpailuun. Kisa kärsi pientä inflaatiota aivan kovimpien maastotykkien osalta, mutta tästä huolimatta matkaan lähti varsin hyvätasoinen ryhmä miehiä ja odotettavissa oli jännittävä ja tasainen kisa.

Melko mäkisellä, mutta teknisesti helpohkolla reitillä kisattu hieman yli 60km kisa ajettiin kolmena kierroksena, joiden puolivälissä käytiin "näyttäytymässä" hiihtostadionilla, jossa myös huoltopiste, lähtö ja maali sijaitsivat. Heti ensimmäisellä kierroksella Jarkko kärsi rengasrikon kisan kärkipaikalta. Patruunoiden aiheuttamien pienten suoritusteknisten ongelmien jälkeen matka pääsi kuitenkin jatkumaan ja kiivas takaa-ajo alkoi.

Voiton ja toisen sijan tavoittelun suhteen matka loppui kesken, mutta sitkeä yritys palkittiin kuitenkin kolmannella sijalla vain kaksi minuuttia kärkimiehen takana. Voittoon ajoi CCH:n Samuli Visuri ja toiseksi Team Bike Hotel Conceptia edustanut Valtteri Repo.

Kisan tulokset.

Jarkko vauhdissa Valkeakosken maastomaratonilla. Kuva: Mikko Rantanen

TEISKO TRIATHLON

Vaikka pyöräilijähän ei tunnetusti juokse, on Tommi käynyt viime vuosina kokeilemassa kepillä jäätä ja osallistunut muutamiin triathlonkisoihin. Paralympiavalinnan myötä tämän kesän osalta isommat triathlonhenkiset suoritteet ovat jääneet pois ohjelmasta, mutta lauantaina Tommi kisasi kahtena edellisenä vuonna voittamassaan Teiskossa pidetyssä kutsukisassa kesän ainoan triathlonkisansa. Kisa käytiin hieman virallisia sprinttimatkoja pidemmillä matkoilla uinnin ollessa 800m, pyöräilyn 25km ja juoksun 7km.

Lähes täydestä uimattomuudesta ja juoksemattomuudesta huolimatta kolmas peräkkäinen voitto tuli suhteellisen ylivoimaiseen tyyliin päivän nopeimmilla pyöräily- ja juoksuajoilla. Kovimman vastuksen antoi keväisestä Etelä-Afrikan Ironmanista Havaiji-paikan saalistanut Juuso Manninen. Pyöräosuudelle panosta puolestaan toi Tommin valmennettavan, tulevan olympiakävijä Lotta Lepistön mukanaolo Dream teamiksi nimetyssä viestijoukkueessa. Vaikka lajiensa huipuista koostunut naisjoukkue olikin kokonaisajoissa Tommia nopeampi, pysyi pyöräilyherruus parivaljakossa vielä toistaiseksi valmentajalla 41 sekunnin turvin.

Pyöräilijä juoksemassa maaliin. Kuva: Timo Puuska
Kisan tulokset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti