Sunnuntaina GIF-Chebicin joukkue palaa pienimuotoiselta treenitauolta kovien maantiekisojen pariin Tallinnan keskustan tuntumassa käytävässä Lauri Ausin muistokisassa. Lähdemme kisaan joukkueella Lauri Seppä, Tommi Martikainen, Arttu Malviniemi, Petter Mattsson, Marco-Tapio Niemi sekä joukkueemme mukana Viroon ns. tryoutille tuleva Jesse Uusiperhe.
|
Jesse keväällä Hollannissa Fincyclingin paidassa. |
Jesse on lupaava 18-sarjalainen, joka on viime vuodet kilpaillut Euroopassa Fincyclingin joukkueen mukana. Ennakkoluulottomasti ja aktiivisesti kauden kisoissa ajanut nuori, Turun Urheiluliittoa seuratasolla edustava ajaja on kiinnittänyt tekemisellään GIF-Chebicin joukkueenjohdon huomion ja olemme iloisia saadessamme Jessen mukaan Lauri Ausin muistoajoon. Joukkueemme tavoite on viedä suomalaista pyöräilyä eteenpäin kasvattamalla nuoria pyöräilijöitä ja pyrimme jatkossakin tarjoamaan vastaavia mahdollisuuksia sopiviksi ja lupaaviksi katsomillemme nuorille kuskeille.
"On hienoa päästä yhden Suomen parhaimman joukkueen mukana kilpailemaan Viroon. Odotan kisaa innolla. On mahtavaa päästä pyörittämään ketjuja aivan täysillä ihan Tallinnan keskustan tuntumassa", kommentoi Jesse itse pääsyään GIF-Chebicin joukkueen mukana 126km pitkään Lauri Ausin muistokisaan. Hän ennakoi kisasta vauhdikasta, mutta luottaa siihen, että hyvällä joukkuetyöskentelyllä GIF-Chebicillä on mahdollisuudet hallinnoida kilpailun kulkua ja pitää avaimet kilpailun voitosta joukkueen käsissä.
Tervetuloa mukaan Viron reissulle Jesse!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti