torstai 22. syyskuuta 2016

GIF-Chebicin kausi 2016

Syksyllä 2015 solmittiin Gamlakarleby IF:n ja Chebici Teamin välillä sopimus joukkueiden yhdistymisestä GIF-Chebici Teamiksi. Tavoitteeksi asetettiin nousu Suomen ykkösjoukkueeksi kolmen vuoden periodilla. Olin jo saanut Antti Tuukkasen lisäksi pitkän pyöräilyuran tehneen Tero Hämeenahon mukaan joukkueenjohtajistoon. Yhdistymisen myötä joukkueenjohto sai lisää ammattimaisuutta ja tietotaitoa tavoitteiden saavuttamiseen Tommi Martikaisesta, joka joukkueenjohtamisen lisäksi tulisi siis myös kisaamaan joukkueessa.  


Tuloksellisesti kulunut kausi ylitti ensimmäisen kauden tavoitteemme roimasti:
Joukkueen ajajat saavuttivat SM kultaa, 2 SM hopeaa ja SM pronssin (Martikaisen kotiseura oli kuluvalla kaudella Koiviston Isku) ja näiden lisäksi Skoda -maantiecupin 5. sijan.
SM-maantien kolme parasta. Teamille hopeaa (Petter Mattsson) ja pronssia (Tommi Martikainen).
Alkukaudesta kävi selväksi, että joukkuehengen ja joukkueena ajamisen kanssa on töitä uudessa joukkueessa. Oikeastaan koko alkukausi panostettiin tähän sijoituksista välittämättä. Oli hienoa olla mukana katsomassa, miten joukkueemme värit olivat lähes jokaisessa ratkaisuyrityksessä mukana tai niitä tekemässä, mutta vielä keväällä eivät jalkamme riittäneet aivan kärkisijoille, kun lopputuloksia ratkottiin. Tiesimme kokoajan, että tämä työ ja tyyli tulee kantamaan vielä hedelmää kauden edetessä.  Täytyy sanoa, että hedelmää alkoi tulla meille oikeaan aikaan. SM-maantie oli meille nappisuoritus vaikka voitto karkasi loppuratkaisuissa. Sijat 2, 3 ja 6 SM-maantieltä joukkueelle, joka oli vasta saatu parsittua kasaan ja joka oli vielä toimintansa alkutaipaleella. 
Skoda -maantiecupissakin tilanne näytti kesällä herkulliselta. Pidimme kesäkuisten Satakunnan ajojen jälkeen cupjohtajan keltaista paitaa. Tämä oli siinäkin mielessä mielenkiintoista, että olemme miesten puolella vasta toinen joukkue Suomessa, joka on pitänyt sitä päällään cupin historiassa. Kauden loppupuoliskolla emme kuitenkaan pystyneet pitämään cupin johtoa ja lopputuloksena olikin 5. sija. Viides sija on hyvä, mutta kertoi myös sen, että olimme vain yhdellä miehellä iskuasemissa cupin top 10:ssä ja tasomme ei vain riittänyt kauden loppupuoliskolla.
Jarkko Niemi Skoda -maantiecupin johtajanpaidassa kesäkuussa.
Pyrimme tasaisesti kilpailemaan myös ulkomailla. Tälläkin kaudella kävimme hakemassa vauhtia Virosta ja Ruotsista useampaan otteeseen. Pyrimme valitsemaan meille ja ajajiemme kehityksellä järkeviä kisoja ulkomailta myös jatkossa enemmissä määrin.
Kuten todettu, GIF-Chebicin teamin kausi ylitti odotukset ja olen erittäin tyytyväinen tähän mitä saimme aikaan jo toimintamme ensimmäisellä kaudella. Tämä kaikki on lisännyt motivaatiotani satsata tähän joukkueeseen. Ensi kaudella tulemme ajamaan entistä vahvemmin voitoista ja taistelemaan Suomen ykköspyöräilyjoukkueen asemasta.
Joukkue Ruotsissa keväälllä. Kuvassa vasemmalta lukien Tommi Martikainen, Jarkko Niemi, Marco-Tapio Niemi, Taneli Turunen, Lauri Seppä ja Petter Mattsson.
Lopuksi vielä suuret kiitokset kanssamme yhteistyötä tekeville yrityksille. Ilman urheiluhenkisyyttänne ja haluanne satsata suomalaiseen pyöräilyyn, emme olisi pystyneet kasaamaan joukkuetta lainkaan.
Kiitos:
Chebici, Power Factory, Gutzy, NSA, Kokkologi, Mesmec, Kehystysliike Vihinpuu, Botnia Print, Valioravinto ja Boliden Kokkola.
Tulemme syksyn aikana esittelemään nämä yritykset yksi kerrallaan facebookissa ja blogissamme.
Pyöräilyterveisin,
Mikko Tuukkanen

maanantai 12. syyskuuta 2016

Syysetapit, Skoda -maantiecupin finaali, 10-11.9

Viikonloppuna saatiin Skoda -maantiecup päätökseen Kankaanpäässä ajetuilla Syysetapeilla. Etappikisa koostui lauantain 10km temposta ja vajaan tunnin mittaisesta korttelikisasta sekä sunnuntain 166km pituisesta maantiekisasta. Finaaliviikonloppuun lähdettiin Jarkon ollessa sijalla 3 ja hyvissä iskuasetelmissa cupin kokonaispisteissä. Paikalle oli tarkoitus saada koko joukkue Rion paralympialaisiin matkannutta Tommia ja kauden jo aiemmin terveysongelmien vuoksi päättänyttä Petteriä lukuunottamatta. Ensimmäiset takaiskut kärsittiin jo kuitenkin ennen kisojen alkua, kun osa joukkueesta joutui jäämään pois kisasta ja myös Marco jätti etappiajon kesken terveyssyistä lauantaiaamun tempon jälkeen.

Lauantain tempon voitti odotetusti hallitseva aika-ajon Suomen mestari TWD-Länkenin Samuel Pökälä, jonka nuori Sasu Halme (Finnfalz - Rush Racing) tosin laittoi tiukille häviten vain sekunnin. Kolmanneksi ajoi Koiviston Iskun Matti Manninen jo puolisen minuuttia kärkikaksikolle jääneenä. Jarkko löytyi tempon jälkeen sijalta 8 ja n.40s kärjen takaa. Rasmus oli tempossa 12., Marco 17., Lauri 20. ja Timo 23.

Iltapäivän korttelissa nähtiin aktiivista ajoa erityisesti aamun tempokakkoselta Sasu Halmeelta, joka oli jatkuvasti pienissä irtiotoissa mukana. Lopulta etapin voitto ratkaistiin aamun kärkikaksikon kesken ja kirissä Halme oli vahvempi ennen Pökälää. Manninen ajoi myös korttelietapin kolmanneksi voittaen pääjoukon kirin 8 sekuntia kärkikaksikon perässä. Korttelikisassa nähtiin myös cupin kokonaiskisan kannalta pientä dramatiikkaa, kun cupjohtaja, TWD-Länkenin Jesse Kaislavuo, kaatui ja jäi lopulta pääjoukosta kierroksella joutuen ulosliputetuksi ja näin menetti ratkaisevasti asemiiaan etappiajon tilanteessa. Korttelissa joukkueemme kapteeni Jarkko jatkoi tasaista suorittamistaan sijoittuen seitsemänneksi, jolla sijalla hän oli myös kahden etapin jälkeen finaaliviikonlopun kokonaistilanteessa.

Sunnuntaipäivään lähdettiin tilanteessa, jossa kaikki oli vielä avoinna Skoda -cupin kokonaistilanteen kannalta jopa voiton osalta. Etappikisan kokonaistilanteeseen vaikutti merkittävästi kisan kärjessä olleen Sasu Halmeen poisjäänti viimeiseltä etapilta muutaman päivän päässä odottavien EM-kisojen vuoksi. Maantie-etapilla joukkueemme ei onnistunut puolustamaan Jarkon asemia sen paremmin etappikisassa kuin cupin kokonaistilanteessakaan. Aktiivisesti kisaa ajanut Lauri pääsi mukaan kisan ratkaisevaan isoon irtiottoryhmään muun joukkueen jäädessä taaempaan ryhmään.

Etapin ja myös kokonaiskisan kärkisijat ratkaistiin kuitenkin lopulta ilman GIF-Chebicin värejä, kun n.20km ennen maalia kärkiryhmästä irtosi kolmikko Manninen, Pökälä ja Pökälän seurakaveri Jaakko Hänninen. Loppukirissa Manninen oli odotetusti vahvin ennen Hännistä ja Pökälää. Myös kokonaiskisan kärkikolmikko oli sama kuin etapin, joskin järjestyksessä Pökälä, Manninen, Hänninen. Maantie-etappi nosti myös Lauria kokonaistuloksissa ylöspäin sijalle 9 ja Jarkko sijoittui lopulta kokonaistuloksissa 14.

Syysetapit muuttivat myös Skoda-cupin tilannetta merkittävästi ja lopulta kokonaiscupin voittajaksi nousi myös finaaliviikonlopun voittaja Samuel Pökälä. TWD-Länkenin cupin kolmoisvoiton täydensivät Jaakko Hänninen ja Jesse Kaislavuo. GIF-Chebicin miehistä parhaiten kokonaiscupissa sijoittui lopulta 5. sijalle päätynyt Jarkko. Lauri löytyy cupin kokonaistuloksista sijalta 12, Rasmus 23, Timo 27, Marco 30, Petter 42, Tommi 50 ja Arttu sijalta 52.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Ruskon tempo 3.9.


Maantiepyöräilyn Skoda -cupissa kisattiin lauantaina sen toiseksi viimeinen osakilpailu. Perinteikäs Ruskon tempo käytiin tänä vuonna uudistetulla, mutta tutun tasaisella 40km pituisella reitillä. Kaksi kääntöpaikkaa sisältäneelle reitille lähdettiin maantiecupin pisteiden mukaisessa käännetyssä lähtöjärjestyksessä. Toisena cup-pisteissä ollut Jarkko pääsi näin matkaan kokonaiskilpailun kannalta kahden pahimman kilpakumppaninsa, TWD-Länkenin Jesse Kaislavuon ja Samuel Pökälän, välissä. 

Kilpailu eteni odotetusti alun tasaisuuden jälkeen hallitsevan aika-ajon Suomen mestarin eli Pökälän määräämässä tahdissa. Pökälä alitti ainoana 50 minuutin rajan ja vei voiton lähes puolentoista minuutin erolla seuraaviin. Voittajan jälkeen muista kärkisijoista käytiin tiukkaa kamppailua, jossa cupin johdossa kisaan startannut Kaislavuo onnistui tärkeässä paikassa parhaiten ja oli kisan toinen. Kolmanneksi ajoi hyviä tempoja läpi kauden ajanut Tampereen Pyörä-Unionin Antti Palonen alle sekunnin päässä Kaislavuosta.

Jarkon tempo ei kulkenut aivan toivotulla tavalla ja sekunnit kääntyivät tappioksi. Lopputuloksissa Jarkko löytyy sijalta 6 hieman alle kaksi minuuttia voittajan takaa, mutta vain puoli minuuttia toisesta sijasta. Marco jatkoi loppukaudella parantuneita otteitaan ajaen sijalle 9 ja Rasse tasaisen varmasti jälleen kymppisakkiin ollen 10. Laurin sijoitus oli 18. Kisaan mukaan ilmoitettu Tommi joutui jättämään kisan väliin kevyen sairastelun takia varotoimenpiteenä lähestyvää Rion paralympiareissua ajatellen.

Jarkon kuudennesta sijasta ei irronnut riittävästi cup-pisteitä toisen sijan pitämiseksi. Skoda -cupin finaalia kohti lähdetäänkin cupin kokonaistilanteessa, jossa Kaislavuo johtaa (101p), Pökälä on toisena (96p) ja Jarkko kolmantena (85p). Kankaanpään cup-finaalissa pisteitä jaetaan vielä kaikilta kolmelta etapilta sekä etappikisan yhteistuloksista.

torstai 1. syyskuuta 2016

Pyhäjärviajot ja Helsinki Velotour 27-28.8.

Viime viikonloppuna saavutimme menestystä sekä Säkylän Pyhäjärviajojen 20km aika-ajossa, että ensimmäistä kertaa ajetussa 150km pituisessa Helsinki Velotourissa.

Säkylässä Marco pääsi avamaan kauden voittotilinsä viemällä tempon nimiinsä hyvällä 26minuutin ajalla. Todella voimakas, puitakin kaatanut puuskittainen tuuli teki tasaisella reitillä käydystä kisasta haastavan. Marco itse kommentoi tehneensä virheen lähtiessään ajamaan kisaan 90mm korkealla etukiekolla, jonka seurauksena oli työn ja tuskan takana pysyä tiellä puuskien aikana. Muita tiimin ajajia ei osallistunut Pyhäjärviajoihin.

Sunnuntaina ajetussa Helsinki Velotourissa joukkueen värejä edustivat Marco, Jarkko sekä Lauri. Kilpailu lähti liikkeelle vauhdilla ja kärkeen muodostui heti viiden miehen ryhmä, jossa olivat mukana Jarkko ja Marco. Viisikkona edettiin ensimmäiset 90km, kunnes takaa tuli isompi ryhmä mukaan. Porvoon jälkeen kärkeen erkaantui kuitenkin ensin kaksikkona Jarkko ja Bliz-Meridan juuri MM-kisoihin paikkansa lunastanut Matti Manninen. Hetkeä myöhemmin seuraan liittyi vielä Mannisen joukkuekaveri hollantilainen Yannick Jansen. Kilpailun voitto ratkaistiin kyseisen kolmikon kesken ja kirikamppailun vahvin oli Jansen ennen Mannista ja Jarkkoa. Lauri ajoi lopulta sijalle 10 ja Marco sijalle 22.

Helsinki Velotourin kärkikolmikko.