2. Roolini tiimissä: Taustahemmo - joukkueenjohtaja
3. Miksi pyöräily? Sotkamolaisena ei pysynyt aikoinaan pesäpalloräpylä kädessä, joten piti miettiä muuta lajivaihtoehtoa. Isä hommasi perheeseen pari kippurasarvista kilpuria ja vei Kainuun pyöräilijöiden junnuharjoituksiin. Siitä se sitten lähti, palava rakkaus lajia kohden.
4. Miksi GIF-Chebici? Muutaman vuoden pyöräilyä enemmän sivusta seuranneena totesin, että Suomeen tarvitaan uusi kova joukkue haastamaan nykyisiä. Tunnen GIF:n Tuukkasen veljekset jo nuoruusvuosilta ja syksyllä 2015 aloimme Antin kanssa miettimään uuden, kovemman jengin kasaamista Suomeen GIF:n olemassa olevan tiimin ympärille. Chebicin lähteminen mukaan tähän projektiin oli todella hienoa, sillä edustin aikoinaan 2003-2006 JäPy:n Team Chebiciä ja tunsin Vesa Rautun jo sitä kautta.
Eli miksi:
- Taustajoukot kunnossa
- Kehityskelpoinen tiimi
- Kovat tavoitteet tulevaisuuteen
5. Minä kolmella sanalla kuvattuna: Rohkea, kilpailuhenkinen, vaativa
6. Paras hetkeni pyöräilyn parissa: Nyt on mielessä hetket, kun on saanut omat lapset pois apurattailta. Se ilme lapsen kasvoilla, kun osaa itse ajaa pyörällä.
Omista pyöräilyistä on mahtavia muistoja vuosien varrelta. On voitettu, on hävitty, on loistettu, on "bonkattu". Kaikki tilanteet ovat kasvattaneet henkisesti ja fyysisesti.
Omista pyöräilyistä on mahtavia muistoja vuosien varrelta. On voitettu, on hävitty, on loistettu, on "bonkattu". Kaikki tilanteet ovat kasvattaneet henkisesti ja fyysisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti