Itse kilpailu alkoi odotetusti kovalla vauhdilla ja irtiottoyrityksiä nähtiin jatkuvasti. Joukkue ajoi aktiivisesti ja iskut pidettiin hyvin kurissa, eikä vaarallisia yrityksiä päässyt syntymään ilman punavalkoista väriä. Alkukisasta mm. Timo ja Lauri nähtiin irtiotoissa mukana ja Tommi hoiti osaltaan vetohommia pääjoukossa, kun siihen oli tarvetta. Näin joukkue sai pidettyä turhat höntyilyt hyvin aisoissa.
Puolivälin Tinken kirissä Jarkko kamppaili viivalle asti kirivoitosta TWD-Länkenin Samuel Pökälän sekä Venäjän / Team Velosportin Anton Vtiurinin kanssa. Lopulta Vtiurin kirjasi kirivoiton nimiinsä. Pian tämän jälkeen nähtiin kilpailun merkittävin irtiotto, kun Vtiurin sekä TWD-Länkenin Jaakko Hänninen iskivät kahdestaan irti muusta ryhmästä. Kaksikko sai aikaan pääjoukkoon tuntuvan, mutta melko kontrolloituna säilyneen eron.
Muutamia kierroksia ennen maalia alkoi takaa-ajo, jonka päävetureina toimivat Tommi ja Lauri. Toisiaan tarkkaileet karkulaiset ajettiin kiinni puolitoista kierrosta ennen maalia. Lähes välittömästi tämän jälkeen pientä iskua yritti neljän ajajan ryhmä, joka pääsi pienen eron turvin viimeiselle kierrokselle. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä tilanne näytti kuitenkin erittäin hyvältä joukkueen menestyksen kannalta ja kaikki oli vielä mahdollista.
Viimeisellä kierroksen nousun alussa Tommi nosti vauhdin ylös ja ryhmä venyi pitkäksi. Samalla saavutettiin myös kierrokselle lähdettäessä karussa ollut ryhmä. Tommin saatua suunniteltu työnsä valmiiksi hän heitti sivuun ja kisan viimeiset sadat metrit ja kirikamppailu alkoi. Kamppailu kärkisijoista käytiin kuitenkin tällä kertaa ilman joukkueen edustusta ja lopputuloksissa parhaina löytyvät Timo sijalla 14, Jarkko sijalla 19 ja Rasmus sijalla 22. Erään ajajan sanoin: "Joukkue teki kaiken oikein, mutta tällä kertaa tarinan päähenkilöiden toteus jätti toivomisen varaa".
Kilpailun voiton vei myös välikirin nimiinsä vienyt Vtiurin, toiseksi ajoi Skoda -cupin johtajan keltaista paitaa myös Rosendahl GP:n jälkeen päällään kantava Jaakko Hänninen ja kolmanneksi sijoittui Hännisen joukkuekaveri Sami Tiainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti