maanantai 27. kesäkuuta 2016

Ajajaesittely: Arttu Malviniemi

1. Nimi, ikä, asuinpaikka: Arttu, 20v, Kokkola

2. Roolini tiimissä: Ajaja

3. Miksi pyöräily? Intohimo

4. Miksi GIF-Chebici? Kotiseura, tavoitteellinen organisaatio ja potentiaalinen lähitulevaisuus

5. Minä kolmella sanalla kuvattuna: Kilpailuhenkinen, pitkäjänteinen, luova

6. Paras hetkeni pyöräilyn parissa: Sellainen päivä, kun on hyvät jalat

Arttu viikkotempossa Kokkolassa kesäkuussa 2016.

torstai 23. kesäkuuta 2016

SM tempo 22.6.

Eilen kilpailtiin kuluvan vuoden ensimmäisistä maantiepyöräilylajien Suomen mestaruuksista, kun aika-ajot käytiin Turun Kakskerrassa. Kilpailu käytiin melko poikkeukselliseen ajankohtaan, keskiviikkona keskellä päivää, mutta tästä huolimatta paikalle oli saapunut käytännössä koko maamme parhaimmisto muutamia sairastapauksia lukuunottamatta. GIF-Chebici saapui viivalle kuuden ajajan voimin, joista emoseura GIF:ää miesten elitessä edustivat Jarkko, Petter, Rasmus ja Taneli sekä U23-luokassa Arttu. Lisäksi mukana oli SM-kisoissa Koiviston Iskua edustava Tommi.

Tempopäivä oli joukkueelle menestyksekäs, kun miesten 45km matkalla Tommi ajoi hopeaa TWD-Länkenin mestaruutensa uusineen Samuel Pökälän takana. Ylivoimaisen mestarin takana muista mitaleista käytiin tiukka kamppailu Tommin, Cyclo Visionin Sasu Halmeen sekä takavuosien tempomestarin CCH:n Matti Helmisen välillä.

Mitalisadetta saatiin myös joukkuekisassa, kun joukkueemme Jarkko, Petter ja Rasmus ajoivat tasaisen varmat top10 sijoitukset ja näin joukkuemestareiksi. Henkilökohtaisessa kisassa Jarkko oli sijalla 6, Petter 9 ja Rasmus 10. U23-luokan 30km kisassa Arttu ajoi sijalle 9. Tässä luokassa voiton nappasi myös TWD-Länkeniä edustava Oskari Vainionpää.

Kärkikolmikko. Keskellä mestari Samuel Pökälä, toisena meidän Tommi, kolmantena Sasu Halme.

Joukkuemestarit vastaanottamassa palkintojaan. Kuvassa ovat mestarijoukkueen jäsenistä Jarkko ja Petter.

Tällä kertaa menestyksen lisäksi on valitettavasti nostettava esiin myös kilpailijoiden turvallisuus. Kilpailussa ajettiin 15km kierrosta Kakskerran saarta ympäri. Kilpailureittinä toiminut tie on suurelta osin kapea, ns. puolitoistakaistainen, kumpuileva sekä sisältää useita pimeitä mutkia. Kisaan tehdyillä liikennejärjestelyillä reitti oli vaarallinen, kun muu liikenne ajatettiin kilpailijoita vastaan. Järjestäjien liikenteenohjaus, sekä reitille viedyt lukuisat varoituskyltit toimivat kuitenkin hyvin ja turkulaiset autoilijat osasivat antaa tilaa pyöräilijöille. Kierrostyyppisestä kilpailureitistä johtuen miesten 45km kisa ajettiin myös kahdessa aallossa turhien ohitusten välttämiseksi. Tämä oli kilpailijoiden turvallisuuden ja kilpailun tasapuolisuuden nimissä järjestäjiltä hyvä ratkaisu.

Satakunnan ajot 18-19.6

Seuraavassa Skoda -cupin kisassa GIF-Chebicin Jarkko Niemi nähdään cup-johtajan keltaisessa paidassa. Alkukauden tasaisen hyvien suoritusten jälkeen Satakunnan ajojen kokonaiskisan kolmas sija nosti Jarkon keltaiseen paitaan ja näin paita nähdään ensimmäistä kertaa jonkun muun kuin TWD-Länkenin ajajan päällä cupin perustamisen jälkeen.

Jarkko ja Skoda-cupin johtajanpaita.
Näin Satakunnan ajot etenivät osaltamme:

1. päivä

Lähdimme Satakunnan ajoihin hieman normaalia pienemmällä, viisimiehisellä joukkueellä, kun mukana olivat vain Jarkko, Petter, Rasmus, Lauri sekä Arttu. Etappikisan avasi 5km prologi, jonka voittoon ajoi TWD-Länkenin Juho Hänninen ajalla 6.14. Saimme kolme miestä kymmenen parhaan joukkoon, joista parhaana etappikisaa jatkoi prologin kolmannen sijan jälkeen Jarkko tasan 10s johtavaa Hännistä perässä. Tiimin muut kymppisakkiin ajaneet olivat Rasmus 4. (+17s) sekä  Petter 7. (+19s).

Illalla kisatapahtumat jatkuivat 44km korttelikisalla suhteellisen helpolla reitillä. Kovavauhtinen ja kisan isoimpien joukkueiden kontrolloima kisa päättyi lopulta massakiriin, jossa vahvin oli TWD-Länkenin Roope Nurmi. Kokonaiskisan tulosten kannalta merkittävin tapahtuma illan kisassa oli Jarkon nouseminen kokonaiskisan toiselle sijalle Juho Hännisen loppukisasta tapahtuneen rengasrikon avittamana.

2. päivä 

Toiseen kisapäivään lähdettiin jännittävässä tilanteessa, jossa kokonaiskisan kärkinelikossa oli kaksi GIF-Chebicin (Jarkko, Rasmus) ja kaksi TWD-Länkenin ajajaa (Pökälä, Kaislavuo). 150km maantie-etappi alkoi iskuilla, joista ratkaisevin tapahtui n. 20minuutin ajon jälkeen, kun tiimin Lauri pääsi irti ja sai mukaansa opiskelukaverinsa TWD-Länkenin Kaislavuon. Tämän jälkeen pääjoukon meno rauhoittui ja molemmat kärkijoukkueet kontroilloivat sen ajamista. Näin kärkikaksikko pääsi kasvattamaan tasaisesti eroa takanatuleviin.

Kun kisaa oli jäljellä n. 50km alkoi pääjoukon keulilla tapahtua TWD-Länkenin Pökälän ja Bliz-Meridan Matti Mannisen ryhtyessä ajamaan kunnolla sivutuulessa. Pääjoukosta irtosi nopeasti kuuden ajajan ryhmä, jossa mukana kaksi edellä mainittua, sekä myös kokonaiskisan toista sijaansa puolustanut Jarkko. Kuusikon irtoaminen sai myös pääjoukon kiristämään tahtiaan ja pian väliryhmä olikin ajettu taas kiinni.

Välittömästi kiinnitulemisen jälkeen nähtiin uusi Mannisen organisoima isku, johon hän tällä kertaa sai mukaansa TWD-Länkenin Oskari Vainionpään, NCK:n Kenneth Backlund ja jälleen myös meiltä Jarkon. Kokonaiskisaa ennen viimeistä etappia johtanut Pökälä ei tähän porukkaan päässyt mukaan ja tämän myötä pääjoukossa ajaneiden GIF-Chebicin miesten tärkein tehtävä oli pyrkiä kontrolloimaan pääjoukon ajamista, jossa onnistuimme hyvin. Samaan aikaan pitkään yhdessä töitä tehnyt kärkikaksikko hajosi ja Lauri tippui TWL:n Kaislavuon kyydistä.

Noin 15km ennen maalia väliryhmä ajoi yksinäisen kärkimiehen kiinni ja näytti siltä, että kamppailu voitosta käytäisiin viiden miehen kesken, joista yksi oli meidän Jarkko. Kymmenisen kilometriä ennen maalia Manninen kuitenkin iski ryhmästä irti saaden mukaansa vain pitkän päivätyön tehneen Kaislavuon. Kotimaisemissaan kauden ensimmäistä Suomen kisaansa ajanut Manninen oli kuitenkin lopussa kaksikosta selvästi vahvempi vieden nimiinsä paitsi Satakunnan ajojen viimeisen etapin, myös kokonaiskilpailun voiton. Toiseksi etapilla ja samalla kokonaiskilpailussa ajoi Kaislavuo ja samoin kolmanneksi sekä etapilla, että kokonaistuloksissa meidän Jarkko.

Kokonaistuloksissa saimme lopulta Jarkon lisäksi myös Laurin ja Rasmuksen 10 parhaan joukkoon. Tulokset löytyvät kokonaisuudessaan pyöräilyn tulospalvelu -sivustolta.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Ajajaesittely: Rasmus Eriksson

1. Namn, ålder, bor: Rasmus, 26 år, Nykarleby

2. Min roll i laget: Tempocyklist, offensiv cyklist.

3. Varför cykling? För att jag tror mig kunna bli en duktig cyklist

4. Varför GIF-Chebici? För att det är ett lag med ambitiösa mål

5. Jag själv beskriven med tre ord: Envis, målinriktad och humoristisk

6. Mitt bästa minne från cyklingen: Min långa utbrytning på FM linjeloppet 2015 måste nog vara mitt bästa minne såhär långt

Rasmus viikkotempossa kesäkuussa 2016.

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Ajajaesittely: Petter Mattsson

1. Namn, ålder, bor: Petter, 23 år, Pedersöre (Falun)

2. Min roll i laget: En man för utbrytningar, lagspelare

3. Varför cykling? Spelade tidigare ishockey och då var cyklingen med som sommarträning. Sedan när skador började sätta stop for hockeyn så var steget över till cyklingen lätt att ta. Farten och att testa sina egna gränser lockade då som nu!

4. Varför GIF-Chebici? Roligt att få vara med i ett av de få lagen som försöker föra finsk cykling framåt! Vi är ett roligt och starkt gäng cyklister och lagledare som alla har samma tanke bakom lagets funktion och syfte.

5. Jag själv beskriven med tre ord: Lagspelare, målmedveten, envis

6. Mitt bästa minne från cyklingen: Alla upplevelser man fått under träningsläger och tävlingar runt om i Europa. Extra speciellt sådana tillfällen där vi som lag lyckats hjälpa varandra till framgång, t.ex Satakunnan Ajot 2012 och AHH 2015.

Mer om Petter: Pettssons blog

Kuva: Jari Birling

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

"Superviikonloppu" Porvoo-Lahti-Porvoo 10-12.6.

Viikonloppuna kilpailtiin kolme hienoa kisaa, kaksi perinteikästä klassikoa, yksi kilpailukalenterin uusi tulokas. Kisaviikonloppu avattiin perjantai-iltana Porvoossa Ole Wackströmin muistoajoilla, sitä jatkettiin lauantaina Lahdessa Fellmanin ajoilla ja päätettiin sunnuntaina Porvoon Ajoon. Kiitos järjestäville seuroille yhdestä kauden takuulla hienoimmasta kisaviikonlopusta ja kilpakumppaneille kovasta ajosta.

Näin viikonlopun karkelot sujuivat GIF-Chebicin miehistöltä:

Ole Wackströmin muistoajo pe 10.6

Porvoon ja Lahden kolmen päivän tiukka kisaviikonloppu alkoi Ole Wackstömin muistoajolla. Perjantai-illan ohjelmassa oli lyhyt, noin 60km maantieajo, jossa 50km maantiekierrokseen oli lisätty loppuu 5 tiukkaa korttelikierrosta sisältäen parin sadan metrin maalimäen. Tiimistä viikonlopun ensimmäiseen kisaan starttasivat Jarkko, Petter, Rasmus, Arttu, Timo, Lauri, Marco sekä tiimin vieraileva tähti Janne Hämäläinen.

Kisa starttasi odotetusti reippailla irtiottoyrityksillä heti vapaan vauhdin alettua. Näissä näkyvimmin mukana olivat GIF-Chebicin ja TWD-Länkenin ajajat höystettynä muutamalla yksittäisellä ajajalla. Hieman ennen puolta matkaa kärkeen syntyi viiden miehen ryhmä, jossa mukana olivat tiimin Petterin ja Laurin lisäksi Länkenin Samuel Pökälä ja Juho Hänninen, sekä Finnfalz-Rush Racingin nuori Antti-Jussi Juntunen.

Tästä ryhmästä Pökälä irtosi lopun korttelikierroksilla selvään voittoon. Toisesta sijasta kirittiin kolmen miehen kesken järjestyksen ollessa maalissa Hänninen, Juntunen, Seppä. Seuraavat sijat tulivat myös tiimille Jarkon ohittaessa Petterin aivan loppumetreillä ja Jannen säestäessä sijalla 7. Tiimin muut sijoitukset olivat Arttu 15, Rasmus 20, Timo 21 ja Marco 28.

Myöhäisenä (klo 19) iltakisana käyty muistoajo osoitti, ettei onnistuneeseen maantiekilpailuun aina tarvita pitkää matkaa, vaan lyhyempää matkaa voidaan kompensoida ajamalla reipasta kilvanajoa heti alusta lähtien.

Fellmanin ajot la 11.6

Lahden keskustassa, Fellmanin puistossa, ajettiin lauantai-iltapäivällä perinteinen korttelikisa. Kilpailussa ajettiin 1,3km korttelirataa 60 minuuttia, jonka täytyttyä vielä 5 kierrosta. Kilpailun mausteena olivat myös yllätysvälikirit. Tiimin vahvuuteen liittyivät lauantaina myös Taneli ja Tommi perjantaina ajaneiden lisäksi.

Tämänkertainen Fellmanin ajot oli alusta loppuun isäntäseura TWD-Länkenin hallintaa. Kisan alkupuolella kärkeen muodostui kolmen Länken-ajajan ryhmä, jossa mukana olivat Jesse Kaislavuo sekä Hännisen veljekset Juho ja Jaakko. GIF-Chebici organisoi pääjoukossa takaa-ajo, mutta kovasta yrityksestä huolimatta ero tuntui sitkeästi pysyvän n. 30 sekunnissa. Lopulta kärkeen ilmestyi myös yksittäisiä ajajia muista joukkueista, mutta tässä kohtaa oli jo selvää, että kolmikko ratkaisee kärkisijat keskenään.

Kolmikon järjestys oli lopulta Kaislavuo, Jaakko Hänninen ja Juho Hänninen. Lopussa reippaan vauhdin harventamasta pääjoukosta irtosi vielä Länkenin Sami Tiainen ja Samuel Pökälä, jotka ottivat sijat 4 ja 5. Pääjoukon kirissä Roope Nurmi ja Oskari Vainionpää täydensivät Länkenin huippupäivän ottamalla sijat 6 ja 7. GIF-Chebicistä maaliin selviytyi lopulta takaa-ajon uuvuttamat Jarkko, Lauri ja Tommi sijoilla 13, 14 ja 16. Maaliin selviytyi kovan vauhdinpidon seurauksena vain 17 ajajaa n. 45 startanneesta.

Porvoon Ajo su 12.6

Sunnuntaina edessä oli vielä kovan kisaviikonlopun huipentuma Porvoon Ajo. Miesten elite-luokan kilpailu ajettiin noin 175 kilometrin reitillä, joka koostui seitsemästä isosta, 21 kilometrin kierroksesta sekä neljästä lyhyemmästä, 7 kilometrin kaupunkikierroksesta. Kilpailun reitti on vaihdellut jonkin verran vuodesta toiseen, mutta tällä kertaa ajettiin viime vuodesta tutulla reitillä. Tiimistä oli mukana lauantain tapaan täysi miehitys.

Kovan alkuvauhdin seurauksena kärkeen muodostui kisan toisella kierroksella vajaan 20 ajajan ryhmä. GIF-Chebici sai ryhmään mukaan kolmikon Tommi, Petter ja Lauri. Tällä kokoonpanolla veto pyöri melko sopuisasti ja ero pääjoukkoon kasvoi hiljalleen noin 5 minuuttiin. Viimeisillä isoilla kierroksilla kärkiryhmästä irtosi TWD-Länkenin Juho Hänninen. Juuri ennen kaupunkikierroksille siirtymistä ryhmästä karkasi niin ikään Länkenin Samuel Pökälä sekä tiimin Tommi. Tässä vaiheessa muun kärkiryhmän veto lopahti ja eroa kärkeen alkoi syntyä.

Pääjoukosta oli irronnut myös pieni ryhmä, joka saavutti kärkikolmikon takana ajaneen ryhmän kaupunkikierroksilla. GIF-Chebicin Jarkko oli mukana tässä ryhmässä. Tässä vaiheessa ruotsalaisessa Bliz-Meridan Continental -tiimissä ajava, Porvoon Akilleen Niklas Henttala karkasi neljänneksi mieheksi isomman ryhmän edelle.

Lopulta Pökälä ajoi pitkän irtioton tehneen Hännisen kiinni ja voitti kilpailun. Kolmantena ajaneen Tommin rengas alkoi ratkaisevalla hetkellä viimeisellä kaupunkikierroksella tyhjentyä ja Henttala karkasi hänen edelleen ottaen kolmannen sijan. Lopun kärkiryhmän ohitettua tyhjällä renkaalla maaliin rullailleen Tommin noin kilometri ennen maalia, kirittiin vielä sijasta neljä. Tässä taistossa tiimille sijoitukset 7 (Lauri) ja 11 (Jarkko). Tiimin muut sijoitukset olivat Tommi 16, Janne 20, Petter 23, Rasmus 29, Timo 53 ja Arttu 56. Tanelin ja Marcon kisa päättyi tällä kertaa keskeytykseen.

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Ajajaesittely: Marco-Tapio Niemi

1. Nimi, ikä, asuinpaikka: Marco, 19v, Tampere

2. Roolini tiimissä: Jokapaikanhöylä

3. Miksi pyöräily? Maantiepyöräily on ollut osa elämääni jo n. 15 vuotta. Innostuksen siihen olen saanut isäni kautta. Myös vauhti, tiukat kurvit ja mahdollisuudet ovat olleet helpottamassa lajivalintaa.

4. Miksi GIF-Chebici? Viime kausi ulkomailla oli vaikea lukuisten sairastumisten sekä loukkaatumisten seurauksena. Piti ottaa askeleita taaksepäin ja toiveena oli löytää hyvä joukkue, jossa pystyisi ajamaan hyviä kisoja ja pitämään mielen korkealla. GIF-Chebicissä se onnistuu!

5. Minä kolmella sanalla kuvattuna: Kilpailuhenkinen, päättäväinen, potentiaalinen

Kuvassa Marco Rosendahl GP:ssä 2016.
Kuvaaja: Teemu Ojapalo / Bullseye Photography

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Ajajaesittely: Tommi Martikainen

1. Nimi, ikä, asuinpaikka: Tommi, 34v, Tampere

2. Roolini tiimissä: Ajaja-joukkueenjohtaja, kisoissa apukuski

3. Miksi pyöräily? Shakkia tien päällä kuntotekijöiden säväyttämänä

4. Miksi GIF-Chebici? Erinomainen ja intohimoinen taustaorganisaatio, joka mahdollistaa tavoitteellisen kilpailutoiminnan sekä takaa hyvät resurssit kilpailutoiminnan toteuttamiseen. Joukkueella on pitkäjänteinen suunnitelma kehittää nuoria ja jo nyt joukkue on täynnä loistavia yksilöitä, joilla on mahdollisuus kehittyä sekä yksilöinä että joukkueena. Kehityksen jatkuessa GIF-Chebicillä on mahdollisuus nousta kisaa tekeväksi seuraksi ja joukkueeksi Suomessa.

5. Minä kolmella sanalla kuvattuna: Analyyttinen, omistautunut, savolainen

6. Paras hetkeni pyöräilyn parissa: Hienoja hetkiä on määrättömästi. Lajin parista löydetyt ystävät ja heidän kanssaan vietetty aika ovat kuitenkin ensimmäiset mieleen juolahtaneet asiat, sekä viime vuosina myös omien valmennettavien kehitys ja sitä seurannut menestys.

Kuvassa Tommi ja Jarmo Ollanketo parapyöräilyn MM-kisoissa Sveitissä kesällä 2015. 
Chebici-tandemilla ajava parivaljakko valittiin viime viikolla edustamaan Suomea Rion paralympialaisiin.
Kuva: Lotta Lepistö

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Ajajaesittely: Timo Pikkarainen

1. Nimi, ikä, asuinpaikka: Timo, 30v, Kokkola

2. Roolini tiimissä: Hatkoihin pyrkivä "kirimies"

3. Miksi pyöräily? Hieno urheilumuoto, jonka johdosta löytynyt hieno joukkue

4. Miksi GIF-Chebici? Hyvin organisoitu laatujoukkue.

5. Minä kolmella sanalla kuvattuna: Motivoitunut, positiivinen, sosiaalinen

6. Paras hetkeni pyöräilyn parissa: AHH-etappiajot 2015, kun tiimi toimi hienosti yhteen ja varsinkin viimeinen etappi jäi mieleen.

Timo Tavastia 3-days tunnelmissa.

Ajajaesittely: Lauri Seppä

1. Nimi, ikä, asuinpaikka: Lauri, 28v, Turku

2. Roolini tiimissä: Yleismies

3. Miksi pyöräily? Pääsee todella testaamaan ja kehittämään omaa fyysistä sekä henkistä kapasiteettia.

4. Miksi GIF-Chebici? Mielestäni GIF-Chebici -teamilla on potentiaalia, niin taustavoimien kuin ajajienkin osalta, olla kehittämässä joukkueajamisen kulttuuria ja siten kisojen tasoa suomalaisessa maantiepyöräilyssä. Lisäksi haluaisin, että Suomesta löytyisi tulevaisuudessa useampikin joukkue, joista nuoren, lahjakkaiden ajajien olisi helpompi ponnistaa urallaan eteenpäin. Koen, että GIF-Chebici tarjoaa myös hyvän mahdollisuuden itselleni vielä kehittyä pyöräilijänä.

5. Minä kolmella sanalla kuvattuna: Määrätietoinen, kärsivällinen, itsenäinen

6. Paras hetkeni pyöräilyn parissa: Ensimmäinen voitto Elitessä, Liedossa 2014. Myös kaikki kilpailut ulkomailla ovat jääneet mieleen pyöräilykulttuuria avartavina kokemuksina.

Lauri Tavastia 3-days kisojen tunnelmissa.

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Ajajaesittely: Jarkko Niemi

1. Nimi, ikä, asuinpaikka: Jarkko, 33v, Ylöjärvi

2. Roolini tiimissä: Kapteeni, tien päällä

3. Miksi pyöräily? Sukuvika

4. Miksi GIF-Chebici? Paras porukka, paras kalusto ja paras kokonaisuus huoltajista taustajoukkoihin

5. Minä kolmella sanalla kuvattuna: Vanha, komea, sporttinen

6. Paras hetkeni pyöräilyn parissa: 2012 maantiepyöräilyn Suomen mestaruus

Tempostartissa Fryksdalens 3-dagars -etappikisassa keväällä 2016